Puhun itsekseni

Joskus lapsuudessa sanottiin naapurin isännästä, että hän on vähän höpsö, kun hän puhuu itsekseen. Olen nyt samassa tilanteessa. Kun ei ole ketään, kenen kanssa keskustella, alkaa puhua itsekseen. Kun elinikäisen keskustelukumppanin puhe sairauden edetessä puuroutuu ja lopulta lähes lakkaa kokonaan, on parasta terapiaa puhua itsekseen. Kyse ei ole siitä, ettei hänen aivonsa toimisi normaalisti ja järki pelaisi eli puhetta ja mielipiteitä olisi, jos sairaus ei puhumista estäisi… Ongelma on terveydenhuolto. Puheterapian asiantuntija voisi tutkia mistä kiikastaa ja mitä voisi tehdä, että kommunikaatio pelaisi, mutta jonot ovat pitkät. Niin, mutta kun puheen loppuminen ei ole ainoa, mikä loppuu, on toisenlaisten kommunikaatiovälineiden käyttö myös loppu. Kun ei kädet toimi, kun ei lähes mikään toimi, niin ainoa joka voisi toimia on silmillä ohjattava tietokonepohjainen ohjelma, joka tekee koneääntä. Miten sellaisen saisi? Nyt on käytössä vain kysymykset, joihin vastaa kyllä/ei pienillä käsimerkeillä. Minä puhun ja myös itsekseni, etten unohda miten puhutaan…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kevään suunnitelmia

Kevät on aina ollut puolisoni lempivuodenaika. Silloin on suunniteltu alkavan kevään, kesän ja syksyn reissuja. Olivat ne sitten sukelluksia, patikointia, veneilyä tai muuta aktiivista liikkumista.

Eräretkillä olimme käyneet tapaamisestamme lähtien. Viimeinen eräretkemme oli syyskuussa – 11. Silloin vielä en huomannut, että mitään erikoista olisi tapahtumassa. Ainoa oli, että hän kompastui ja kaatui reppu selässään paluumatkallamme – mutta sellaistahan voi tapahtua kelle vaan kulkijalle…

Vuonna – 13 menimme uimahalliin talvella, miten lie sen keksimmekään. Silloin näytti siltä, ettei kaikki ollut ihan ok. Uiminen oli jollainlailla räpiköimistä, mikä oli varsin outoa, kun kyseessä oli CMAS sukeltaja ja ikänsä uimista ja sukeltamista harrastanut. Muistan, että muuan kanssauimari kyseli onko kaikki hyvin…

Viimeinen vapaan veden sukellushetkemme taisi olla kesällä – 14. Silloin ei tuntunut uimalasit pysyvän paikoillaan, eikä sen tyhjentäminen vedestä oikein onnistunut ja hengittäminenkin snorkkelilla oli vaikeaa. Jostain syystä halusin pysytellä siinä lähellä ja matalassa vedessä.

Purjevene on ollut ”perheenjäsen” kauemmin, kuin minä eli hän on hankkinut sen ennen kuin minä tulin kuvioihin… Viimeisen kerran veneemme sai vettä allensa vuonna 2017. Silloin jo puolison käynti oli hitaan puoleista keppiin nojaten.

Entä nyt? Kun kaikki entinen on viety? Kun ei enää keksi uutta harrastusta? Kun ei kroppa toimi, kuten ennen? Tuleeko masennus – joko hänelle tai molemmille?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Häämatkan vuosi

Otsikon mukaan olisi ehkä voinut olla vaikka jonkunnäköinen hääpäivien vuosipäivä. Laskennallisesti pyöreiden juhlavuosi oli vielä kahden vuoden päässä. Oliko puolisoni taka-ajatuksena, että nyt tai ei koskaan…? Tässä vaiheessa minulle oli yhä arvoitus, miksi niin monta muutosta yhden vuoden aikana. Oliko hänellä jo aavistus muutoksesta, joka oli tuleva?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Koronako muutti kaiken…?

En tiedä mistä alkaisin. Luulin, että jaksaisin. Ei, en usko että koronassa olisi syy. Se on syvemmällä.

Olen siis ollut omaishoitajana vajaa pari vuotta. Ja sitä ennen ’epävirallisena’ auttajana – niin, kuinka monta vuotta? 6-7? Muistan, kun puolisoni sanoi olevansa vanha – se oli kuin lyönti kasvoille. Ei, ikää oli vasta se eläkkeelle siirtymisikä 65v. Ei silloin olla vanhoja, eihän?… vielä.

Hänelle tuli kiire. Mihin? Elää?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Omaa aikaa – onko sitä?

Olen kohta kaksi vuotta ollut omaishoitajana. Sitä ennen jo useamman vuoden olin avustanut, kun tarvetta oli. Nyt avustaminen on jokapäiväistä ja lähes jatkuvaa. En tiedä jaksanko, kestänkö?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti