Puhun itsekseni

Joskus lapsuudessa sanottiin naapurin isännästä, että hän on vähän höpsö, kun hän puhuu itsekseen. Olen nyt samassa tilanteessa. Kun ei ole ketään, kenen kanssa keskustella, alkaa puhua itsekseen. Kun elinikäisen keskustelukumppanin puhe sairauden edetessä puuroutuu ja lopulta lähes lakkaa kokonaan, on parasta terapiaa puhua itsekseen. Kyse ei ole siitä, ettei hänen aivonsa toimisi normaalisti ja järki pelaisi eli puhetta ja mielipiteitä olisi, jos sairaus ei puhumista estäisi… Ongelma on terveydenhuolto. Puheterapian asiantuntija voisi tutkia mistä kiikastaa ja mitä voisi tehdä, että kommunikaatio pelaisi, mutta jonot ovat pitkät. Niin, mutta kun puheen loppuminen ei ole ainoa, mikä loppuu, on toisenlaisten kommunikaatiovälineiden käyttö myös loppu. Kun ei kädet toimi, kun ei lähes mikään toimi, niin ainoa joka voisi toimia on silmillä ohjattava tietokonepohjainen ohjelma, joka tekee koneääntä. Miten sellaisen saisi? Nyt on käytössä vain kysymykset, joihin vastaa kyllä/ei pienillä käsimerkeillä. Minä puhun ja myös itsekseni, etten unohda miten puhutaan…